Seksi ja terveys

Seksuaalinen halu on olennainen osa parisuhdetta ja jopa välttämätön tyydyttäväksi koetulle suhteelle. Tutkimusten mukaan onnellisuus suhteessa on kiinni seksuaalisesta halusta ja sen toteuttamismahdollisuuksista parisuhteessa. Seksuaalinen halu ei siis ole vähäpätöinen asia ja sen syntymiseen sekä ylläpitämiseen kannattaakin kiinnittää huomiota.

Seksuaalinen halu aktivoituu monella eri tavalla ja halua voidaan myös lisätä. Naisen seksuaalisen halun syntyyn vaikuttavat eniten tunto-, haju-, maku- ja kuuloaistimukset. Miehillä on näköaistin merkitys naisia suurempi ja sanotaankin, että mies nauttii silmillään. Seksuaalinen halu tarvitsee myös aikaa, leikkimielisyyttä sekä ajan ja paikan toteutuakseen. Seksuaalinen halu syntyy miehillä kun he saavat kumppaniltaan arvostusta, luottamusta sekä palautetta miehisyydestään. Miehet kaipaavat myös hyväksytyksi tulemista parisuhteessaan. Naiset haluavat puolestaan kuulla kumppaniltaan sen, että heitä rakastetaan, että he tuntuvat hyviltä ja kiihottavilta. Naiset haluavat tuntea, että heistä välitetään. Kunnioitus ja toisen ymmärrys ovat parisuhteessa tärkeitä sekä miehille että naisille.

Hyvä seksi tarvitsee usein joutilaisuutta. Joutilaisuus mahdollistaa hyvän seksin tärkeät osa-alueet, kuten leikin ja huumorin. Joulun aikaan tehokkuusajattelu ja tavoitekeskeisyys on hyvä jättää työpaikalle ja antaa joutilaisuudelle tilaa. Usko tai älä, mutta joutilaisuus höystettynä rakkaudella, läheisyydellä ja positiivisuudella luo otollisen maaperän seksuaalisen halun syntyyn.

Joutilasta Joulua toivottaa Kaalimato.com

Siirry tästä Kaalimato.com -kauppaan Asiakaspalvelu: Puhelin (ark 9-13) 0400-380566. Noutopiste ja toimisto: Kaalimato.com, Kumitehtaankatu 5 E, 04260 Kerava, Ma-Pe 8.00 - 14.00 Copyright © 2016 Kaalimato.com