Seksi ja terveys

Halu, haluttomuus tai sen eritahtisuus parisuhteessa puhuttaa usein. Naisten haluttomuudesta puhutaan paljon, mutta myös mies voi olla parisuhteessa haluton osapuoli. Usein toistuvana kysymyksenä kuitenkin on pitkän parisuhteen seksittömyys ja erityisesti miehen tyytymättömyys siihen. Yleisimmin internetin kysymys-vastaus palstalla esiin tuleva ongelma on miehen kokema seksin puute. Tällaisessa parisuhteessa on yleensä yksi tai useampia lapsia ja yhteistä elämää kumppanin kanssa on kertynyt vuosia. Mies on usein ottanut kumppaninsa kanssa seksittömyyden puheeksi, mutta muutosta ei tunnu tapahtuvan. Mies ahdistuu ja seksittömyys hiertää parisuhdetta kaikin tavoin.

Mikä avuksi? Mitä pitäisi tehdä?

Seksuaalisuus on yleensä se herkin alue, joka reagoi ensimmäisenä parisuhteen toimimattomuuteen. Tämän lisäksi on hyvä muistaa, että myös ns. Henkilökohtaisen elämän ongelmat vaikuttavat seksuaalisuuteen. Työuupumus, stressi, masennus, sairaudet, suru jne. Vaikuttavat mielialaan ja vierystilaan. Mielialalla ja vireystilalla on suora yhteys seksuaaliseen halukkuuteen. Eihän uupuneena tai surullisena kukaan halua rakastella.

Parisuhteessa on siis hyvä huomioida kumppanin mahdollinen stressi –tai väsymystila. Toisinaan tällainen elämäntilanne kestää jonkin aikaa ja silloin seksielämä on ns. Suvantovaiheessa. Parisuhteen seksuaalisuus vaatii toisinaan kompromisseja ja väsynyttä puolisoa ja hänen haluttomuuttaan tulisi kunnioittaa.

Parisuhteen seksuaalisuus on kuitenkin molempien vastuulla. Vuosia jatkuessaan väsymys –ja stressitila ei ole hyväksi itselle, eikä parisuhteelle. Hetkellisesti ymmärrettäköön, mutta molemmilla on vastuu yrittää korjata elämäntilannetta ja parisuhdetta niin, että myös parisuhteen seksille on tilaa. On hyvä muistaa, että kompromisseja voidaan tehdä monin tavoin ja molemmat osapuolet voivat niitä tehdä. Jos kumppani ei halua yhdyntää, voisiko tällöin kompromissina olla suuseksi, käsillä –tai seksivälineellä hyväily? Vai olisiko sillä kertaa hyvä sooloilla yksin?

On siis täysin normaalia, että elämän eri vaiheissa myös parisuhteen seksuaalisuus muuttuu ja vaihtelee. Elämän eri kriisivaiheissa seksielämä on erilaista kuin tasaisissa vaiheissa. On myös hyvä muistaa, että parit voivat elää hyvän elämän myös vähäisellä seksillä. Tällöin sen tulee kuitenkin olla tyydyttävä tilanne molemmille.

Palatkaamme mieheemme, joka ahdistuu seksittömässä parisuhteessaan. Keskustelua puolison kanssa on hyvä jatkaa. Toisinaan täytyy uskaltaa pyytää montakin kertaa toiselta sitä mitä itse seksuaalisesti haluaa. Keskustelua kannattaa jatkaa silloin, kun toinen osapuoli ei ole liian väsynyt ja kun tilanne on rauhallinen. Toisen voi pyytää pöydän ääreen istumaan ja puhua omista tunteistaan sekä ajatuksistaan. Kannattaa muistaa, ettei toisen syyllistämisellä tai syyttelyllä pääse eteenpäin. Yleensä syytetty osapuoli sulkeutuu entisestään. Silloin kun puhuu ääneen vain omista ajatuksistaan, haluistaan ja toiveistaan ei toinen voi asettautua puollustus - tai hyökkäyskannalle. Toista ihmistä ei voi pakottaa puhumaan, mutta kumppanin kuuntelu on helpompaa. Yksi tärkeä kysymys jonka miehemme voi puolisolleen esittää on: Mitä minä voisin tehdä jotta sinä haluaisit minua enemmän? Tai: Mitä minä voisin tehdä jotta parisuhteemme ongelmat korjaantuisivat? Jne.

Keskustelun avuksi kannattaa ensi pohdiskella itse parisuhteen tilaa ja omia tuntemuksiaan. Kannattaa esittää ne kysymykset, jotka haluaisi esittää kumppanille, ensin itselleen. Ja myös vastata niihin omalta kantiltaan. Myös keskustelussa kumppanin kanssa voi esittää nämä kysymykset ja vastata niihin omasta puolestaan ilman, että kumppanin tarvitsee niihin edes vastata.

Varsinkin lapsiperheissä parisuhteen yhteinen aika on usein kortilla. Yksi tärkeä asia on parisuhteen yhteinen aika. Jos elämä on vain työtä, kotitöitä, harrastuksia ja lapsia on parisuhteen seksuaalisuuskin vaarassa. Yhteistä aikaa tulisi aktiivisesti järjestää. Yhteinen hotelliviikonloppu silloin tällöin antaa mahdollisuuden olla yhdessä naisena ja miehenä. Tällöin voi päästä toista lähelle ja se antaa mahdollisuuden myös seksuaaliseen läheisyyteen sekä intiimiyteen. Myös yheiset hetket esimerkiksi kävelylenkin, ruokailun tms. Parissa ovat tärkeitä. Vinkki miehellemme: On myös oleellista, että yhdessä vietettyä aikaa ei "tuhlata". Ole läsnä ja siinä hetkessä. Kuuntele puolisoasi ja näytä, että välität hänestä ja kunnioitat häntä. Läsnäoleminen on ensiarvoisen tärkeää ja silloin kumppanikin saa mahdollisuuden tulla henkisesti lähelle. Tämä kaikki lataa energiavarastoja, joita tarvitaan myös seksuaalisen halun syntymiseen.

Toinen tärkeä seikka on turvallisuuden tunne parisuhteessa. Kun kumppani kokee voivansa luottaa henkisesti ja fyysisesti toiseen on myös seksuaalisuuden ilmaiseminen helpompaa. Nainen ja mies tarvitsevat parisuhteessa turvallisuuden tunteen. Tunteen siitä, ettei toinen loukkaa, kohtele huonosti, satuta tai aliarvioi. Pohjimmiltaan hyvin intiimi ja herkkä seksuaalisuus voi kukoistaa vain silloin, kun tuntee olevansa turvassa oman kumppaninsa kanssa. Miehemme voi pohtia parisuhteen turvallisuuteen liittyviä asioita. Myös kumppanilta voi kysyä kysymyksen: Tunnetko olevasi turvassa tässä parisuhteessa, minun kanssani?

Seuraavassa vielä muutamia, loppujen lopuksi hyvin helpostikin toteutettavia keinoja, joilla voi auttaa kumppanin seksuaalista halua heräämään:

  • Auta kumppaniasi kotitöissä.
  • Kannusta häntä viettämään myös omaa aikaa.
  • Tee pieniä, yllättäviä tekoja arjessa (joita et yleensä tekisi ja joista tiedät kumppanisi pitävän).
  • Tee toisin jokin asia josta kumppanisi sinulle yleensä jatkuvasti ”nalkuttaa”.
  • Kerro kumppanillesi, että rakastat häntä todella syvästi.
  • Kerro kumppanillesi, että haluat tehdä hänelle hyvää myös seksissä.
  • Ilahduta kumppaniasi joka päivä, kunnoita häntä ja ole hänelle huomaavainen.
  • Kerro ja osoita sitoutumisesi kumppaniisi tällä hetkellä ja tulevaisuudessa.
  • Kosketa kumppaniasi aina, kun se tuntuu hyvältä, sopivalta ja luonnolliselta.
  • Anna kumppanillesi tunne, että välität hänestä ja rakastat häntä syvästi.
  • Lähetä silloin tällöin viesti…jätä lappu tyynyn alle…kirjoita sähköposti…kirjoita kauppalapun loppuun…jne. Että ajattelet häntä.

Onnea matkaan!!

Kirjallisuutta tueksi:
Mistä halu syntyy?
Rakastamisen nautinto

Siirry tästä Kaalimato.com -kauppaan Asiakaspalvelu: Puhelin (ark 9-13) 0400-380566. Noutopiste ja toimisto: Kaalimato.com, Kumitehtaankatu 5 E, 04260 Kerava, Ma-Pe 8.00 - 14.00 Copyright © 2016 Kaalimato.com