Annun palsta
Hei, minä taas täällä mutta aiheeni liittyy taas sooloseksiin, kautta muuhunkin. olen poikaystaväni kanssa tulleet siihen päätökseen että haluamme harrastaa sexiä. mutta ei kovaa, ja kun koitin soolosexiä, oloni oli hyvä, mutta haluaisin kokeilla erilaisilla esineillä, millä siis!!!?????? T. 12-vuotias tyttö Hei,
Nuorena ei tarvitse hätiköidä tai kiirehtiä seksielämään. Kumppaniin kannattaa ensin tutustua rauhassa, myöhemminkin on aikaa seksille. Seksin aloittamista pohdittaessa on hyvä huomioida myös laki. 12-vuotiaana ihminen vielä kehittyy niin fyysisesti kuin henkisestikin. Tämän takia on laadittu seksin suojaikäraja, joka on 16 vuotta. Suojaikärajan tarkoitus on lähinnä suojella lapsia seksuaaliselta hyväksikäytöltä. Jos alle 16-vuotiaat seksikumppanit ovat keskenään samanikäisiä sekä mieleltään ja ruumiiltaan yhtä kypsiä, ei seksin harrastamista pidetä kuitenkaan rankaistavana tekona.

Seksiin on valmis sitten, kun pystyy ottamaan vastuun itsestään ja kumppanistaan ottamalla huomioon sukupuolitautien riskit, raskauden riskin sekä toisen tunteiden huomioimisen ja läheisyyden merkityksen. Sinun on myös hyvä muistaa, että tutkimusten mukaan noin puolet 18-vuotiaista ei ole ollut vielä yhdynnässä.

Toisen vartaloon voi tutustua silittelemällä, hyväilemällä tai suutelemalla. Yhdyntään ei ole mitään kiirettä. Sooloseksin avulla on tosiaan hyvä tutustua omaan vartaloon. Ensimmäiseksi seksileluksi voi valita värisevän, pienen vibraattorin jolla voi hyväillä koko vartaloa. Kaalimato.com sivuilta löytyy kategoria: Seksivälineitä aloittelijoille. Kategoriasta löytyy pienikokoisia ja kivan näköisiä seksileluja jotka sopivat hyvin myös ensimmäisiksi seksileluiksi.
Minun on vaikea valita sinulle juuri yhtä oikeaa seksilelua. Katsele tuotekuvia ja lue tuotekuvauksia. Värisevän vibraattorin avulla voidaan tosiaan hyväillä koko vartaloa ja opetella näin mikä tuntuu hyvältä sinusta itsestäsi.

Tässä sinulle vinkiksi nuorille tarkoitettuja kirjoja:
Kroppa ja koppa: Andersson ja Östlundh sekä Hei beibi, mä oon tulta! Nuoren oma seksikirja: Cacciatore, Raisa - Brandt, Pia - Korteniemi-Poikela, Erja - Huovinen, Maarit. Myös luotettavan aikuisen, vanhemman, kouluterveydenhoitajan kanssa keskusteleminen antaa tukea seksuaaliseen kasvuun.

Terveisin
Annu
133 / 200
KYSY ANNULTA
Sähköpostiosoitteesi (ei pakollinen): Kysymys:
Siirry tästä Kaalimato.com -kauppaan Asiakaspalvelu: Puhelin (ark 9-13) 0400-380566. Noutopiste ja toimisto: Kaalimato.com, Kumitehtaankatu 5 E, 04260 Kerava, Ma-Pe 8.00 - 14.00 Copyright © 2016 Kaalimato.com